Omavalvonnan seurantaraportti Asumiskoti Viima

 

Raportointijakso: 1.12.-31.3.2026

Laatimispäivä: 8.4.2026

Vastuuhenkilö: Johanna Rajala

 

1. Toimintaympäristön muutokset

Asumiskoti Viiman henkilökunnassa tuli hieman muutoksia vuoden 2026 alussa työpaikan vaihdosten myötä. Toiminta yksikössä on kuitenkin jatkunut samaan tapaan kuin ennenkin.

Yksikössä tehtiin muutoksia huonejärjestelyihin nuorten oleskelutilojen suhteen. Yhteinen pelihuone siirrettiin talon päädystä keskemmäksi taloa.

 

2. Laadunvalvonta ja auditoinnit

Pohjanmaan hyvinvointialue suoritti suunnitelmallisen ohjaus- ja valvontakäynnin asumiskoti Viimaan yhdessä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa 13.1.2026. Valvontakäynnillä tarkasteltiin samalla kahta Viiman toimesta tehtyä yksityisen palveluntuottajan epäkohtailmoitusta, joissa oli kyseessä uhka/väkivaltatilanteet. Tarkastuksen ja epäkohtailmoitusten loppuraporttien mukaan ei havaittu korjattavaa muilta osin, mutta omavalvontasuunnitelmaan tehtiin muutoksia ja omavalvontaraportointia tarkennettiin kehittämisehdotuksen pohjalta. Positiiviseksi huomioksi loppuraportissa oli nostettu erittäin laadukas hyvän kohtelun suunnitelma.  

Viimaa auditoidaan seuraavan kerran huhtikuussa 2026. Auditoinnissa 2025 vahvuuksiksi löydettiin laajasti näkökulmia ja keskustelevaa auditointikysymysten läpikäyntiä. Positiivisena havaintona nostettiin esiin, että kotiharjoittelusuunnitelma on mukana kuukausikoosteessa. Auditoijat antoivat kehittämisidean asiakastietojärjestelmä Nappulan sähköisen kalenterin käytöstä yksikössä. Auditoinnin yhteydessä ei havaittu poikkeamia.

 

 

3. Asiakaspalaute ja tyytyväisyys

Tuisku Oy:ssa toteutettiin lokakuussa 2025 asiakastyytyväisyyskysely, johon vastasivat sijoitetut lapset, huoltajat sekä sosiaalityöntekijät. Kyselyyn vastanneita nuoria oli viisi, huoltajia neljä ja sosiaalityöntekijöitä yksi. Vastaukset käytiin läpi yhdessä nuorten kanssa ja lasten kuukausikoosteisiin liitettiin tieto kyselyjen tuloksista.

Positiivisiksi asioiksi Viiman nuorten vastauksissa nousi kokemus omaohjaajien

tavoitettavuudesta sekä turvallisuuden tunteesta asumisyksikössä. Nuoret kokevat, että ohjaajia

on riittävästi. Nuoret nostivat myös kehittämiskohteita joita olivat kuulluksi tuleminen ja omiin

asioihin vaikuttaminen, tiedonkulku sekä omien tarpeiden vastaavan hoidon ja kasvatuksen

saaminen.

Kyselyn pohjalta nuoria kannustettiin tuomaan esiin kehitysehdotuksia. Nuorten ehdotuksia

olivat esimerkiksi ohjaajan kanssa kahdenkeskisten keskustelujen lisääminen kuulluksi tulemisen

vahvistamiseksi ja yhä aktiivisempi nuorten mielipiteiden kuunteleminen yksikön arkea koskevissa

päätöksissä.

 

4. Henkilöstön osaaminen ja hyvinvointi

Henkilökuntaa koulutetaan lisää Kanta-kirjaamiseen ja tietosuojaan vuonna 2026. Väkivaltaa kohdanneiden nuorten tukemiseen on tulossa osalle henkilökuntaa koulutuspäiviä. Kiintymyssuhde on myös vuoden koulutuskalenterissa. Lisäksi mm. ensiapu- ja lääkehoidonkoulutusta. Avekki (väkivallan ennaltaehkäisy ja toimiminen tilanteissa) – koulutusta järjestetään säännöllisesti. Myös neuropsykiatristen ja psykiatristen häiriöiden teemoihin panostetaan. Työntekijöiden osaamista vahvistetaan myös muilla yksikköä ja työntekijöitä tukevilla koulutuksilla, joille ilmenee tarvetta 2026 aikana.

Työnohjausta järjestetään ulkopuolisen työnohjaajan toteuttamana noin kerran kuukaudessa. Työntekijällä on myös halutessaan mahdollisuus yksilötyönohjaukseen. Yksikön tiimipalaverit järjestetään myös säännöllisesti noin kerran kuukaudessa.

Tuisku Lastensuojelupalvelut Oy:lle on tehty henkilökunnan työhyvinvointisuunnitelma sekä kannustinjärjestelmä. Yksikönjohtaja käy työntekijöiden kanssa säännöllisesti kehityskeskusteluita. Työntekijöille on hankittu sähköinen e-passi, jota he voivat käyttää liikunta,- kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin. Näin tuetaan työntekijöiden jaksamista ja työkykyä.

Työtyytyväisyyskysely toteutetaan loppuvuodesta 2026. Työtyytyväisyyskyselyn perusteella nostamme joka vuosi työtiimissä kehittämiskohteita seuraavalle vuodelle sekä pohdimme mikä on hyvin ja mitä ylläpidetään jatkossakin.

5. Riskienhallinta ja poikkeamat

Asumiskoti Viimassa hälytyslaitteet testataan joka kuukausi. Turvakävelyt ja poistumisharjoitukset suoritetaan huhtikuun aikana. Viimassa on ollut seurantajakson aikana yksi vakava poikkeama, joka on tarkastuskäynnillä käsitelty loppuun. Tapahtumasta ei aiheutunut vaaraa muille lapsille. Yleisimpiä poikkeamia ovat uhmakkuuteen liittyvät tapahtumat tai inhimillisistä unohduksista johtuvat tapahtumat.

 

6. Kehittämistoimenpiteet

Kehittämistyötä jatketaan erityisesti nuorten kuuluuksi tulemisen vahvistamiseksi ja dokumentoinnin parantamiseksi.

7. Yhteenveto ja johtopäätökset

Raportointijaksolla Viiman toiminta on toteutunut pääosin suunnitellusti ja turvallisesti. Henkilöstöresurssit ovat olleet riittävät ja asiakastyö on vastannut yksikön tavoitteita.